Luottamus

 “Sinun pitäisi luottaa itseesi enemmän.”

Kuulin tämän kommentin joitakin päiviä sitten, ja olen samaa mieltä. Niinhän minun pitäisi. Itseluottamus ja kaikki muukin luottamus on vain joskus hyvin vaikeaa minulle, sillä harmillisen usein kanssani läsnä olevaan ahdistukseen kuuluu voimakkaasti kaikenlainen epäilys. Jos jossakin on useampi vaihtoehto, se on epävarma asia ja siten epäilyksen aihe ja uhka hyvinvoinnille.

Olen miettinyt luottamusta ja sen puutetta jo paljon aiemmin. Omalla ja varmaan monen muunkin kohdalla teini-ikä oli suurta luottamuksen horjunnan aikaa. Minä en voinut luottaa muihin ihmisiin enkä siihen, että kaikki menee hyvin. Kun asiat alkoivat livetä otteestani, minä en luottanut enää itseenikään. Teini-iän naiiviudella asioista oli helppo ajatella, että koska se tuntuu siltä, se on niin. Ja niin kaikesta tuli vaarallista ja pelottavaa.

Pohtiessani luottamusta pyörittelin asiaa monelta kantilta. Se on jotakin, joka voi särkyä hyvin helposti, mutta jonka voi myös vaivannäöllä korjata. Luottamus on jotain, jota toisille ei ole koskaan annettu ja jonka toiset ovat pystyneet rakentamaan vaivaa nähden. 

Luottaa voi myös hyvin monenlaisiin asioihin: puolisoon, naapuriin, sääennusteeseen tai vaikka suosikkikenkiinsä. Päätin tässä tekstissä käyttää esimerkkeinä luottamusta muihin ihmisiin, tulevaisuuteen ja siihen kaikista tärkeimpään, eli itseensä. 

Kun rupesin miettimään, mitä luottamus vaatii syntyäkseen tai ollakseen olemassa, keksin neljä asiaa. Ensimmäinen niistä on hyvä suhde kohteeseen, johon haluaa luottaa, olipa se sitten joku muu, itse tai vaikka tulevaisuus. On vaikea luottaa kehenkään, josta ajattelee pahaa ja jonka kanssa ei tule toimeen. Luottamus on helpompaa rakentaa, kun kohteeseen liittyy positiivisia mielikuvia. 

Toinen asia, mitä luottamus mielestäni vaatii, on vilpitön rehellisyys. Toiseen ihmiseen (Tai itseensä!) on mahdotonta luottaa, jos huomaa, että toinen ei ole rehellinen, tavoittelee omaa etuaan tai yrittää manipuloida. Sama koskee itseä. Jos tietää valehtelevansa tai toimivansa epäreilusti muita tai erityisesti itseään kohtaan, miten voi luottaa, ettei seuraavalla kerralla toimi samalla tavalla?

Kolmas asia, mikä mieleeni juolahti on yhdistelmä päätöstä ja tervettä järkeä. Aina ei vaan tunnu siltä, että ihmisiin tai asioihin voi luottaa. Jos järki sanoo, että luottamus on ansaittu, on vain tehtävä päätös kuunnella järkeä. Tämä toki vaatii edes jonkintasoista kykyä erottaa oikeasti hälyttävät merkit mahdollisessa luottamuksen kohteessa ja aivojen omat ahdistusreaktiot. 

Neljäs asia minkä keksin on kyky puolustaa itseään, eli omien rajojen hallinta. On hankala luottaa ympäröivien ihmisten toimivan reilusti, jos heille ei kykene kertomaan, mitä haluaa tai mitä ei ainakaan halua ja siedä. Toiset ihmiset eivät voi lukea ajatuksia tai jotenkin taianomaisesti tietää, mitä muut haluavat ja mitä pitää ottaa huomioon. Rajat tulevat silloin helposti rikotuiksi, vaikka kaikki olisivat oikeasti tahtoneet toisilleen pelkkää hyvää.

Sama asia tulevaisuuden kanssa. Ilman kykyä puolustaa itseään ja tehdä itsenäisiä päätöksiä ei ole edellytyksiä edetä kohti unelmoimaansa huomista.

Omalta kohdaltani olen huomannut, että kaikista eniten rajojen asettamisen vaikeus vaikuttaa kuitenkin itseluottamukseen. Se tavallaan näkyy jo luottamuksessa muihin ja tulevaisuuteen: kaikissa tilanteissa vaikuttava ja mahdollisen muutoksen aikaansaava tekijä on ihminen itse. Jos ihminen voi luottaa siihen, että hän puolustaa itseään ja pitää rajansa, hänellä on mahdollisuus luottaa toisiin ihmisiin ja siihen, että hän osaa tulevaisuudessakin tehdä niin. 

Toisin kuin teini-iässä, minä kykenen nykyään luottamaan toisiin ihmisiin, jossain määrin jopa tuntemattomiin. Näen myös tulevaisuuden valoisana. Mutta helvata soikoon, että itseensä luottaminen voi joskus olla vaikeaa!

Varmaan hyvin loogista, mutta juuri ahdistuksen hetkellä itseeni luottaminen on ollut minulle aina kaikista vaikeinta. Mistä löytää voimia, kun kauhu herää ja päässä alkaa soimaan sama vanha nauha, joka maalailee kamalia uhkakuvia, joista minä en tule selviämään tai luettelee kaikki vikani ja syyttää minua kamalaksi ihmiseksi? Järki, jota tarvitsisin luuraa silloin jossain aivan muualla.

Toinen iänkaikkinen vaikeus minulle on ollut omat rajat. On vaikea luottaa siihen, että minä pystyn tarvittaessa puolustamaan itseäni ja sanomaan ei, kun se on epäonnistunut niin monta kertaa. 

Minua on helpottanut vaikeina ahdistuksen ja epäluottamuksen hetkinä pari asiaa. Ensinnäkin luottamukseen ei tarvita kiveenhakattua varmuutta. Niin kivaa kuin täydellinen varmuus olisikin, elämässä sellaista harvoin on. Silti voi luottaa. Varmuuden sijaan luottamus on ehkä enemmän uskoa siihen, että vaikeistakin tilanteista selviää.

Ja toinen juttu: mikä ikinä se onkin, niin se menee ohi. Tätä minä hoin itselleni marras-joulukuun ajan, kun tuntui, että pimeä aika ei koskaan lopu ja se nielaisee minut. Ja kuten kevättalven auringonpaisteesta voi huomata, kaamos päättyi ja luottamukseni palkittiin. 

Palataan aivan tämän tekstin alkuun. “Sinun pitäisi luottaa itseesi enemmän,” minulle sanottiin. Tämä myös perusteltiin: “Sinussa on niin paljon viisautta ja kokemusta, että sinun pitäisi alkaa luottaa ja uskoa niihin.”

Olen kiitollinen näistä sanoista. Ja aion oppia luottamaan.