Mukavuusalueen ulkopuolella

Minusta on hauskaa aina silloin tällöin miettiä urheilua persoonana. Se alkoi, kun joku joskus vuosia sitten kysyi, onko minulla poikaystävää, ja minä vastasin: “Minä olen aika naimisissa tuon urheilun kanssa, se saattaisi tulla mustasukkaiseksi, jos minulla olisi poikaystäväkin!” Mutta mitä pitempään minä olen mietiskellyt urheilua persoonana, sitä selkeämmin minä olen huomannut, että oikeastaan urheilu ei olisikaan kauhean kiva tyyppi, ja urheilun ja urheilijan suhde on pahasti vinksallaan. Urheilija ja urheilu ovat ikään kuin parisuhteessa, mutta se ei ole mikään tasapainoinen ja reilu suhde. Osapuolet ovat tunteneet toisensa parhaillaan lapsuudesta asti, ja yleensä teini-iässä suhde syvenee sen verran vakavaksi, että sitä voi jo kutsua seurusteluksi. Urheilussa on kuitenkin seurustelukumppanina vakava ongelma: urheilu on syvästi narsistinen kusipää. Lapsuudessa urheilu toimii kuten narsistinen persoona voisi toimia: kehuu, kannustaa, riemuitsee ja rakastaa. Urheilu lupaa

Haluan korostaa, että nämä ovat minun omia kokemuksiani. Voit itse päättää, mietinkö minä viisaita vai horisenko ihan hulluja. “Muista olla kiltisti.” “Olehan reippaana.” Kuulostaako tutulta? Toitotettiinko sinullekin näitä lapsena? Minulle ainakin, ja sen verran usein, että kun äitini lähti sairaalaan synnyttämään pikkusiskoani, totesin vaan äitille: “Olehan reippaana.” Minä kun luulin, että niin on tapana sanoa, kun joku on lähdössä kotoa johonkin. Minusta yllä mainitut eivät ole mitenkään pahoja kehotuksia, ne ovat ihan hyviä oppeja lapselle. Niissä on minun mielestäni vain yksi valtava ongelma: niissä ei mainita, kelle meidän pitäisi olla kiltti (Oman määritelmäni mukaan kohtelias, huomioonottavainen ja sopeutuvainen) tai ketä kohtaan reipas (ei kiukuttele, tottelee aikuisia ja leikkii sovussa)? Minulla ei ole mitään tieteellisiä todisteita tälle, mutta minusta tuntuu, että seuraava väite on enemmän tyttöjen kuin poikien ongelma: meidän (tyttöjen) käsketään olla ki

Itsestään on vaikea kirjoittaa. Kuinka löytää juuri oikeat sanat omalle itselle? Minunhan se pitäisi tietää, ei minua kukaan todennäköisesti paremmin tunne. Sanojen vajavaisesta luonteesta huolimatta minä kerron: Minä olen Iitu. Oikealta nimeltäni Iida, mutta aina ollut Iitu. Minä olen 23-vuotias ampumahiihtäjä, sydämeltäni kestävyysurheilija ja sielultani oikeudenmukainen, empaattinen, itsepäinen ja toisinaan aika hajalla. Vakavan urheiluriippuvuuden lisäksi minä nimittäin kärsin psyykkisestä ahdistuksesta, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Olen asunut koko ikäni Sotkamossa, käynyt Sotkamon Urheilulukion ja viihtynyt täällä hyvin sen jälkeenkin. Asun yhdessä avomieheni Samin kanssa ja elätän itseni tekemällä kaikenlaisia satunnaisia hommia ja vetoamalla äitini hyvään sydämeen, kun jääkaappi käy liian tyhjäksi. Jos en urheilisi, käyttäisin vapaa-aikani suklaan syömiseen ja ankkojen hoitoon. Minulla ei ole ankkoja, vielä, koska vuokrasopimus kieltää lemmikit. Olen kyllä sitä