Ihminen, kehon ja mielen yhteinen projekti

 Pohdiskelen paljon ihmisen psyyken ja fyysisen kehon suhdetta. Näiden kahden toiminta keskenään on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoista: kumpikin toimii itsekseen, mutta vaikuttaa toiseen välillä hyvinkin voimakkaasti. Itsekseen toimimisesta huolimatta psyyke ei pärjäisi ilman kehoa, eikä keho ilman psyykettä.

Kehon ja fysiikan tehtävä on helppo hahmottaa, keho huolehtii elämän kannalta pakollisista perustarpeista: keho syö, nukkuu, liikkuu, tekee tarpeensa ja tapaa toisia ihmisiä. Keho toimii näin pitääkseen yllä omaa toimintakykyään, varsinkin syömisen, nukkumisen ja liikkumisen kohdalla, mutta nämä ovat niitä samoja asioita, joita psyyke tarvitsee. Aivomme heittävät toimimasta, elleivät ne saa kunnollista ravintoa, lepoa, liikettä ja sosiaalisia kontakteja.

Psyyken tehtävä on mielestäni paljon monimutkaisempi ja mielenkiintoisempi. Minä koen, että psyyken tehtävä on pitää huolta kaikista muista tarpeistamme, varsinkin tärkeimmästä, eli pitää meidät turvassa. 

Metsäretki, eli liikettä, ravintoa ja tilaa ajatella. Parasta mitä kehon ja psyyken eteen voi hereillä tehdä.

Turvassa pitämisen varjolla psyyke voi saada kehomme lamaantumaan pelosta, kätemme tärisemään suuttumuksesta tai tehdä meidät kokonaisvaltaisesti levottomiksi ja ahdistuneiksi epävarmuuden kohdatessa. Näitä voisi muuten väittää kehon reaktioiksi, mutta hyvin usein ihmiset pelkäävät asioita tai suuttuvat asioihin, joista ei ole mitään suoranaista vaaraa meidän kehollemme tai psyykellemme. Minä pelkäsin lapsena sieniä, vaikka minä tiesin, että ne eivät oikeastaan ole vaarallisia. Silti minun pieni pääni viestitti sydämelleni, että kannattaa hypätä kurkkuun, ja jaloilleni, että mieluummin olisin jo kaukana täältä.

Suosikkiesimerkkini kehon ja psyyken yhteistoiminnasta on stressi. Stressi on ärsyttävä ilmiö, jo siksi, että koko sanassa on ihan liian paljon konsonantteja, mutta ennen kaikkea siksi, että ainakin omalta osaltani se on usein käyvä vieras ja tekee mitä haluaa.

Stressi ei pieninä annoksina olisi pahasta, sillä stressi nostaa vireystilaa ja valmiustasoa. Siksi kisatkin menevät paremmin, kun niitä vähän jännittää. Keho ei vain pysty pitämään valmiustasoa loputtomiin, vaan uupuu olemaan koko ajan valppaana. Omalla kohdallani se tarkoittaa huonompia yöunia, päänsärkyä, vatsaoireita, kurkkukipua, väsymystä ja voimatonta oloa sekä jalkojeni yhteistyökyvyttömyyttä. Samat jalat, jotka parhaillaan tuntuvat siltä, että juostessa voisi pyrähtää lentoon, eivät suostu liikkumaan. Kyllä ne kävelevät, mutta minkäänlaisia ponnisteluja ne eivät jaksa.

Entä jos jalat eivät jaksakaan? Stressioireista stressaaminen ei varsinaisesti helpota asiaa.

Kaikki nämä oireet ilmestyvät, vaikka minun kehoni ei ole millään tavalla uhattuna. Ne eivät siitä huolimatta ole olemassa turhaan, vaan niiden tehtävä on viestittää, että sekä kehon että psyyken on saatava lepoa, ja jos mahdollista, turvaa ja vakautta elämään.

Itse olen hyvin herkkä stressaantumaan. Ahdistukseen taipuvaiset aivoni eivät suostu uskomaan, että vaikka kaikki ei mene hyvin, sitä ei kannata murehtia etukäteen ja kaikesta selviää. Minun pieni pääni on ikään kuin liian ahkera turvallisuuspäällikkö, joka on kroonisesti huolestunut silloinkin, kun kaikki on periaatteessa hyvin.

Yksi syy tämän tekstin kirjoittamiselle oli se, että minusta oli suorastaan riemullista huomata, että vaikka minun psyykeni tuntuu hankaloittavan minun elämääni ja fyysistä toimintaani joskus ihan tahallaan, se haluaa vain yhtä asiaa. Turvaa.

Siispä minä yritän usein kysyä itseltäni, mitä minä oikeastaan pelkään. Psyyke voi naamioida oikean pelon vaikka minkälaiseksi murheeksi, eikä sitä alkuperäistä pelkoa löydä helposti. Kun sen löytää, on helpompi olo, vaikka oikeastaan pelottaisi yhä. Ymmärtäessään oman psyykensä toimintaa voi työntää turhat murheet sivuun ja keskittyä olennaiseen.

Loppuun haluan todeta, että vaikka fyysinen terveys tukee mielenterveyttä ja mielenterveys fyysistä terveyttä, ne eivät ole sama asia. Kuten kerroin, keho ja psyyke tarvitsevat osittain samoja ja osittain eri asioita. Urheilijat (eivät tietenkään kaikki) ovat loistava esimerkki siitä, kun ollaan fyysisesti hyvässä kunnossa ja noudatetaan terveellisiä elintapoja, mutta niistä huolimatta ollaan esimerkiksi ahdistuneita, masentuneita tai vaikeuksissa syömisen ja painon kanssa. Vastaavasti on paljon ihmisiä, jotka ovat pystyneet pitämään huolta mielestään fyysisistä ongelmista huolimatta. Luulen, että kivun hallinta on merkittävässä asemassa kummassakin tapauksessa.

Toinen syy tämän tekstin kirjoittamiselle oli se, että minä toivon, että kaikilla olisi voimia, aikaa ja rohkeutta pitää itsestään huolta. Elämä on tosi hieno juttu, mutta siitä on mahdotonta nauttia, jos toinen osa kehon ja mielen yhteisyrityksestä menee rikki.

PS. Kuvat tälläkin kertaa räpsi Sami. Lisää kivoja kuvia löytyy instagramista @sami.tolonen_photography