Itsetunto on tasapainolaji

Mietiskelin, että mikä ominaisuus yhdistää tasapainoisia, rauhallisia ja varmanoloisia ihmisiä, jotka eivät turhasta stressaa tai hätkähdä. Monesti se on nuoruutta pidemmälle edennyt elämä, mutta ei aina. Tietynlainen viisauskin se voisi olla, mutta sitten toisaalta on paljon viisaita ihmisiä, jotka stressaavat ja eivät saa oikein otetta elämästä. Sitten minä keksin yhden ominaisuuden, joka yhdistää kaikkia rauhallisia, maailman kanssa toimeentulevia ja päämäärätietoisia ihmisiä.

Hyvä, terveelle pohjalle rakennettu itsetunto.

Itsetunto on taito ja ominaisuus, joka meillä kaikilla on, toisilla parempi ja toisilla heikompi. Itsetunto, joka tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, kuinka hyvin tuntee itsensä, hyväksyy itsensä, arvostaa itseään ja luottaa itseensä, on siinä mielessä vaikea ominaisuus, että sitä ei voi mitata, mutta sitä voi kehittää. Sen tilaa voi omalta kohdalta arvioida, ja joskus vähän toisenkin, mutta siinä voi mennä aika rajusti metsään.

Itse määrittelisin, että itsetunto on se pieni ääni, joka meidän jokaisen päässä kertoo päivästä toiseen meille asioita itsestämme. Jos sitä ei ole koskaan miettinyt, sitä alitajuisen ajatuksen ääntä ei ole välttämättä koskaan edes huomannut, mutta silti se on siellä. Pyörii päivästä toiseen, vaikuttaa meidän elämäämme, olotilaamme, päätöksiimme ja itsevarmuuteemme.

Se ääni on mielestäni paras mahdollinen mittari itsetunnolle. Sillä on nimittäin todellakin väliä, mitä se ääni sanoo. On hyvin vaikeaa kunnioittaa, rakastaa ja arvostaa itseään, jos se ääni on vaikkapa ankara ja vihainen ja tiuskii jatkuvasti: “Et sinä pysty siihen! Olet ruma! Olet laiska! Älä syö enää pullaa, olet jo tarpeeksi läski! Et sinä pysty mihinkään! Häpeä!”

Vaikka sitä ääntä ei kukaan muu pysty kuulemaan, sen seuraukset usein näkyvät ulospäin. Jatkuvaa halveksuntaa ja syytöksiä kohtaava ihminen ei ole onnellinen, vaikka kuinka kovasti yrittäisi esittää. Hänestä ei huo’u itsevarmuus ja ilo. Hän ei usko onnistuvansa tai olevansa riittävän hyvä, vaan hän mieluummin vetäytyy syrjään, ettei varmasti epäonnistuisi.

Entäs toinen ääripää?

Entä jos se ääni onkin uhmakas ja näytönhaluinen, ja sanookin jämäkästi, että “Sinä olet parempi kuin muut! Toiset ovat ihan roskaa! Sinä olet paras, näytä kaikille se! Ja näytä samalla, että heistä ei ole mihinkään!”

Ei ihminen ole silloinkaan onnellinen, hyvästä itsetunnosta puhumattakaan. Ihminen on silloin peloissaan, pelkää, että ei olekaan tarpeeksi hyvä, ja että muut huomaavat sen. Tekee kaikkensa, ettei paljastuisi. Polkee muita alas ja korostaa, että hän on aivan mahtava. Tehdessään näin ihminen antaa itsestään sosiaalisen, vahvan ja valheellisen itsevarman kuvan, hän kyllä pystyy kaikkeen, hän ei tee ikinä virheitä. Ja epäonnistumisen hetkellä hän löytää syyn muista.

Minulla ei ole tälle lähdettä, mutta jossain mainittiin, että Suomessa eniten merkkilaukkuja ostavat ihmiset, joilla ei ole oikeasti niihin varaa. Samaan aikaan todella rikkaat ihmiset, joille merkkilaukku olisi pienen pieni sijoitus, kulkevat ruokakaupoissa verkkareissa ja ostavat aletuotteita. Tässä voi tietysti miettiä, miksi he ovat varakkaita, mutta pointti oli se, että heidän ei tarvitse todistella varallisuuttaan kellekään. Heitä ei haittaa, vaikka joku luulisi heitä köyhäksi. Heidän itsetuntonsa (tässä asiassa) on vakaalla pohjalla, toisin kuin oikeasti varattoman, joka yrittää laukkunsa kanssa näytellä todellisuutta äveriäämpää.

Huono itsetunto aiheuttaa siis joko virheidemme ja huonojen puoliemme massiivista suurentelua tai täyttä kieltämistä. Itse olen harrastanut molempia: olen sekä rypenyt itsesäälissä ja uskomuksessa, että olen huono, viallinen ja täysin kelvoton, että todennut olevani ruma, ja päättänyt, että kauneus on huono asia ja vain täysille nössöille, joilla ei ole muuta elämää. Ja tunsinko olevani jotenkin parempi kuin muut? Syvällä sydämessäni tiesin olevani väärässä, mutta kyllä, tunsin. (Nykyinen kantani on, että ulkoinen kauneus ei ole kovinkaan tärkeää, mutta jos ihminen itsensä kauniiksi kokee, se on erittäin positiivista. Muiden mielipiteellä ei ole väliä.)

Itsetunnon ongelma ja paradoksi on siinä, että se on todellakin itsetunto, mutta se kehittyy suhteessa toisiin ihmisiin. Ihminen, joka kuulee ainoastaan moitteita ja turhaa ryönää itsestään ja ominaisuuksistaan, oppii, että hän on huono ja vääränlainen, ja sen seurauksena hän vetäytyy syrjään eikä tuo itseään esille, ja jatkossakin jää paitsi positiivisesta huomiosta, joka voisi auttaa korjaamaan vääriä uskomuksia itsestään.

Ihminen, joka saa osakseen ehdollista hyväksyntää, eli positiivista huomiota vain menestyttyään tai toimittuaan ympäröivien ihmisten mielen mukaan, oppii itselleen ankaraksi ja pelkää jatkuvasti olevansa jotenkin viallinen. Hän ei välttämättä edes usko, jos joku häntä kehuu.

Itsetunto tarvitsee siis kehittyäkseen positiivista palautetta omasta olemisesta ulkopuolisilta. Vaikeus on siinä, että se on hyvä pohja, mutta se ei riitä. Itseään on kyettävä kehumaan, puolustamaan ja rakastamaan myös itse. Tämä on mielestäni yksi aikuiseksi kasvamisen suurimmista tarkoituksista. Todeta, että vanhempien kehut eivät riitä, mutta muilta hyväksynnän kerjäämisen sijaan oppia antamaan itse itselleen kaipaamansa hyvä ja huomiointi.

Miltä sitten kuulostaa hyvä itsetunto?

Oma kokemukseni on, että se kuulostaa rauhalta. Luottamukselta. Siltä, että olenkin hyvä tyyppi, joka ansaitsee hyviä juttuja. Siltä, että haluaa itselleen hyvää. 

Se kuulostaa siltä, miltä sinä annat sen kuulostaa. Sille pään sisällä huutelevalle äänelle voi nimittäin sanoa vastaan. Jos se ääni väittää, että olet huono ja et osaa, niin kerro sille, että “Kyllä osaan! Kyllä pystyn! Minulla on kaikki mahdollisuudet onnistua, eikä epäonnistuminen ole maailmanloppu! Minä yritän täysillä! Olen ihana, ainutlaatuinen ja arvokas! Minä tykkään minusta!” (Käytä vapaasti omia sanojasi. Tämä oli vain esimerkki.)

Toinen asia, mitä itsetunnon eteen voi tehdä, on olla itselleen armollinen. Meissä kaikissa on virheitä, eikä se tee kenestäkään huonoa. Kun pystyy hyväksymään oman epätäydellisyytensä, voi antaa sen anteeksi myös muille.

Kolmas asia on itsensä kuuntelu. On tärkeä silloin tällöin pohtia, kuka on ja mitä oikeastaan haluaakaan, mikä olisi oikea vaihtoehto ja mitä mieltä oikeasti on. Mitä arvostaa, mitä haluaa elämältään ja tekeekö jossain arvojaan, halujaan tai tarpeitaan vastaan. 

Minä en ole aina tiennyt, kuka olen, mitä haluan ja mitä minun pitäisi tehdä. Se on pelottavaa, kun ei olekaan valmiita raameja miten toimia, tai jotakin raudanlujaa ja pysyvää, mihin tarttua. Siitä huolimatta epätietoisuus on mahdollisuus, joka antaa paljon enemmän vaihtoehtoja kuunnella itseään ja suunnitella elämäänsä, kuin valmiiksi (muiden puolesta) viitoitettua polkua eteenpäin kiiruhtaminen. 

Hyvä itsetunto on sitä, että kertoo itselleen ja uskoo itsestään hyviä asioita. Tietää ja myöntää heikkoutensa ja virheensä, muttei tee niistä sen kummempaa numeroa. Jos ihmisellä on hyvä itsetunto, hän osaa puolustaa itseään, mutta hän ei syyttele turhaan muita. Hänellä on rauha itsensä kanssa, ja hän tahtoo muillekin hyvää, heidän itsensä takia, ei hyötyäkseen. 

Itsetunto on niitä ärsyttäviä asioita, joita ei koskaan saa valmiiksi, ja joissa ei voi koskaan olla liian hyvä. Niin ihanaa kuin olisikin joskus olla lopullisen varma omasta arvostaan ja sielunsa sisällöstä, se on valitettavasti mahdotonta. ja vaikka kokisikin itsetuntonsa olevan hyvissä kantimissa, meillä kaikilla on yleensä joku heikko kohta, jossa epävarmuus luikertelee savun lailla sisään. Se heikko kohta voi olla jokin tietty tilanne, paikka, ihminen, mielentila tai mitä vaan. Minusta tuntuu, että lähes päivittäin jossain kohtaa epävarmuus omasta itsestäni läsähtää linnunpaskan lailla tuulilasiin. Toisin kuin linnunjätökset, ongelma ei häviä rätillä hinkkaamalla. Sen sijaan minä yritän keksiä itselleni yhden positiivisen asian kerrottavaksi itsestäni. Se helpottaa kummasti. 

Siispä suosittelen kaikille itselleen ilkeilyn sijaan kehumaan itseään, edes vähän aluksi. Minäkään en olisi koskaan uskonut, että sillä, mitä itselleen puhuu, olisi jotakin väliä, mutta sillä on aivan valtava merkitys. 

Joten jospa se tyyppi, joka sinua peilistä tuijottaa, olisi sinulle reilu ja kiltti ja uskoisi sinuun, arvostaisi sinua ja hymyilisi sinulle. Vielä enemmän minä toivon, että sinusta tuntuu siltä, että sinä olet sen hymyn ja arvostuksen arvoinen. Jos joku vihjailee muuta, niin pidä puolesi, olipa se vihjailija sitten peilikuva tai joku muu.

Hauskaa päivää sinulle!