Tarpeeksi hyvää ei voi saavuttaa

Aina silloin tällöin minut valtaa riittämättömyyden tunne. Aivan kuin minä olisin kaikilla tavoilla todella huono, epäkelpo ja viallinen. Kerta kaikkiaan riittämätön. Järjellä tiedän, että ihan samanlainen pulliainen minä olen kuin muutkin, niin hyvässä kuin pahassa, mutta jokin osa alkukantaisissa aivoissani ei ymmärrä sitä. Jossain aivopoimujen syövereissä on silloin kauhea hätä, että jotakin tälle asialle on nyt tehtävä, sos!

Luulen, että riittämättömyys vaivaa joskus lähestulkoon jokaista, aihe ja elämänvaihe vain vaihtelee. Tavoitteellinen ihminen, kuten urheilija voisi äkkiseltään ajatella, että kyseessä on kirouksen sijaan siunaus, ääni joka huutaa takaraivossa koko ajan, että nyt on kehityttävä, tämä ei riitä. Se ei kuitenkaan valitettavasti ole niin.

Kun kokee olevansa riittämätön, on tuomittu käymään ikuista ajojahtia. Sitä jahtaa tilannetta, että voisi vakuuttaa itselleen, että kyllä, nyt olen jollakin maagisella tavalla riittävän hyvä, nyt kaikki on hyvin ja minä olen varmasti elämässäni onnistunut. Ongelma on siinä, että mitään “riittävän/tarpeeksi hyvää” ei ole olemassakaan meidän aivojemme ulkopuolella. Se on harha. Ja sen harhan jahtaaminen voi saada ajattelemaan vaikka näin:

“Sitten kun minulla on silikonirinnat, minä näytän tarpeeksi hyvältä.”

“Kun pudotan vielä viisi kiloa painoa, olen riittävän laiha.”

“Kun kirjoitan vielä seitsemännenkin laudaturin ja pääsen heti yliopistoon, olen tarpeeksi hyvä.”

“Kun rakennan hienomman talon kuin naapureilla, todistan olevani jotakin.”

Ja mikäs siinä, jos ongelman korjaaminen olisi noin helppoa. Vaan kun ei ole. “Tarpeeksi hyvä” on rima, joka nousee koko ajan. Juuri, kun olet varma, että saavutit sen absoluuttisen tason, jonka ansiosta voit jatkossa olla varma hyvyydestäsi, rima nousee. Yhtäkkiä huomaat, että ei ne silikonit pelastaneetkaan tilannetta, pitää saada vielä nenäleikkaus. Viiden kilon painonpudotus ei tuonutkaan onnea, pitää karistaa vielä toinen mokoma. Yliopistopaikasta huolimatta olo on onneton, on pakko saada huippuarvosanat kaikista kursseista. Hieno talo ei taannut paikkaa paratiisissa, on pakko hankkia ökymaasturi. Enkä nyt tahdo mollata mitään näistä mahdollisista haaveista, vaan herätellä miettimään, miksi kukakin asioita haluaa, ja johtaako se haluttuun lopputulokseen.

Kirjoitin aiemmin urheilusta persoonana, ja se sivusi samaa aihetta. Urheilu on ikuiseen “tarpeeksi hyvän” jahtaamiseen uskomattoman hyvä työkalu, sillä urheilussa on mahdotonta olla koskaan tarpeeksi hyvä. Jos voitat kansallisen kilpailun, rima on seuraavaksi SM-kisoissa. Jos pärjäät niissä, tähtäin siirtyy näyttökilpailuihin. Jos pärjäät niissäkin, pääset kansainvälisiin kisoihin. Jos menestyt, pitää menestyä MM-kisoissakin. Jos voitat MM-kisoissa, niin seuraavana päivänä pitää pystyä viestissä samaan. Ja ensi vuoden MM-kisoissa, ja maailmancupissa, ja Olympialaisissa, ja kehittyä siinä ja tässä ja tuossa…

Riittämättömyys löytää joka paikkaan. Arvatkaa, kuka on ollut niin kateellinen ja katkera omassa riittämättömyydessään, ettei ole katsonut edes maailmancupia, koska jos olisi riittävän hyvä, olisi myös itse ko. kilpailuissa. Kun oman rimansa nostaa tarpeeksi ylös, pettyy itseensä takuuvarmasti.

“Tarpeeksi hyvää” ei voi saavuttaa. Sen voi napata itselleen hetkeksi, niin, että voi olla tyytyväinen palkintojenjaon verran, mutta heti sen jälkeen se pirullinen piiskuri pään sisässä alkaa jauhaa, että ei tämäkään mennyt nyt yhtään tarpeeksi hyvin, sinä ammuit liikaa sakkoja/sössötit kun esittelit itsesi/tienasit tässä kaupassa liian vähän/et muistanut kirjoittaa sitä yhtä tositosi tärkeää juttua yo-kokeeseen. Aihe voi olla mitä vaan, eikä sisäinen ääni siinä kohtaa muista niitä asian positiivisia puolia, ja siksi ne voi itselleen kertoa: Osuit silti tosi hyvin/korjasit tilanteen hienosti/jäit tässä kaupassa selkeästi voitolle/osasit vastata oikein siihen vaikeaan kysymykseen.

Minä päätin unohtaa kaikenlaiset illuusiot “tarpeeksi hyvästä” ja mielestäni meidän kaikkien pitäisi. Me ollaan kaikki ihmisiä, tehdään virheitä ja onnistutaan sitten jossain muussa. Meissä on kaikissa hyvät puolemme, entä jos jokainen kiinnittäisi omiinsa enemmän huomiota ja jättäisi pahimmat virheensä rauhaan?

Joten siltä varalta, että sinäkin kaipaisit jotakin positiivista viestiä koronauutisten täyttämään päivääsi, minulla on sinulle yksi fakta:

Sinä olet olemassa. Se tarkoittaa, että sinä olet ihan mahtava.

Mietippä sitä.

PS. Tiedättekö miksi minä muuten hillosin tätä tekstiä melkein kuukauden koneellani? Koska se ei ollut minun mielestäni tarpeeksi hyvä. Oli tai ei, päätin nyt olla miettimättä asiaa sen enempää ja antaa mennä.